Tankotanssikirja

Ensimmäinen suomalainen tankotanssikirja on nyt saapunut painosta. Idea kirjasta on ylivieskalaisen Lea Nilsénin käsialaa. Hän aloitti tankotanssiharrastuksen ja huomasi, ettei suomalaista tankotanssiohjekirjaa ole olemassa, joten Lea päätti tehdä semmoisen itse. Taustalle hän tarvitsi kuitenkin joukon ammattilaisia.  Hiustalo Jessistä Sirpa, otti haasteen vastaan ja taikoi malleille kestävät kampaukset kuvauksiin.

Kuvaukset

Tankotanssikirjan kuvauksissa vierähti kaksi pitkää päivää. Päivät aloitettiin kampausten ja meikkien teolla sekä kuvaus paikan valmistelulla. ylivieskalaisia tankotanssia harrastavia malleja oli peräti 21 kappaletta, joten lakka maistui suussa vielä seuraavallakin viikolla. Lealla oli tarkka visio hiusten suhteen, mutta loppujen lopuksi Sirpa sai vapaat kädet niin malleilta kuin Lealtakin.Työmäärä oli suuri, mutta antoisa. Kuvauksista huolehti Jaakko Niemelä, meikit loihti Siluet Men & Woman.  Malleina kuvauksissa toimi ylivieskalaiset tankotanssinharrastajat ja heidän lapsensa.

Kuvausten jälkeen kirjan työstössä on ollut vielä valtava työ ja nyt vihdoin joulun kynnyksellä se saatiin painosta myyntiin.

Kirja on ostettavissa meiltä  sekä  tankotassikirjan nettikaupasta. Hintaa kirjalla on 35€ liikkeestä ostettuna. Tilattuna postikulut tulee lisäksi riippuen siitä kuinka monta kirjaa tilaa kerrallaan.

tankotanssikirja

tankotanssikirja